Strix Marketing on siirtynyt perustamisvaiheesta kasvuvaiheeseen ja siksi uudistamme nyt myös verkkosivumme. Ensimmäiset verkkosivumme tehtiin lähtökohtaisesti väliaikaisiksi, joten uudistus oli tervetullut. Verkkosivuihin tulisikin toisaalta aina asennoitua niin, että ne ovat väliaikaiset ja muutos on avain parempaan.
Kuten aloittavissa yrityksissä usein, myös meillä ensimmäinen verkkosivuversio vastasi hyvin alkuvaiheen tarpeisiin. Päivitystarve muodostuu yrityksen kasvaessa ja siirtyessä elinkaaren seuraavaan vaiheeseen. Kasvuyritykselle tulee ajankohtaiseksi esitellä verkkosivuillaan muutakin kuin yhteystietoja ja myytäviä tuotteita tai palveluja. Kasvuvaiheessa yrityksen verkkosivut laajenevat ja kehittyvät yrityksen mukana.
Strix Marketingin sivuston taustalla toimii WordPress-julkaisujärjestelmä, johon koodasimme sivustollemme oman, kustomoidun ulkoasuteeman. Koodasimme itse mahdollisimman paljon toiminnallisuuksia, jotta WordPress-sivustomme vaatii mahdollisimman vähän latausaikaa hidastavia lisäosia. Mitä vähemmän lisäosia, sitä nopeampi sivusto.
”Avasimme palvelukuvauksia opettavaisella sisällöllä sen sijaan, että olisimme vain heitelleet ilmaan kattotason kuvauksia.”
Verkkosivumme ovat referenssimme − Näin sivustouudistus toteutettiin
Kartoitimme asiakkailtamme palautetta ensimmäisistä verkkosivuistamme, ja keskustelimme tiimin kesken siitä, mitä sivustoltamme puuttuu ja miten sitä voisi parantaa. Kerätyn tiedon pohjalta rakensimme sivuston, joka näyttää visuaalisen, teknisen ja sisällöllisen osaamisemme. Verkkosivut ovat referenssimme.
Sen lisäksi, että sanomme olevamme jotain, haluamme myös näyttää konkreettisemmin, mikä on Strix Marketing ja mitä me teemme.
Verkkosivujen visuaalisuus on tärkeää. Vaikka yrityksessä olisi kuinka modernia teknologiaa, niin valitettava totuus on, että sivuston vanhanaikainen ulkoasu, heikkolaatuiset kuvat tai luvulle jäänyt asettelu viestii toista. Asiakasta ei vakuuteta, jos verkkosivut eivät ole linjassa yrityksen viestin kanssa. Siksi onkin tärkeää pitää yrityksen verkkosivut myös visuaalisesti ajanmukaisina.
Tekstisisällöissä, kuten palvelukuvauksissa, kannattaa kertoa palvelusta konkreettisesti. Avasimmekin Strixin sivuilla palvelukuvauksia opettavaisella sisällöllä sen sijaan, että olisimme vain heitelleet ilmaan kattotason kuvauksia. Siten potentiaalinen asiakas saa kattavan käsityksen hänelle syntyvistä hyödyistä.
Kysymyksiin vastaavilla tekstisisällöillä parannetaan myös hakukonenäkyvyyttä. Algoritmit haluavat tarjota vastauksia tietoa hakeville, joten tekstisisältöihin kannattaa panostaa enemmän kuin yhteystietojen ja yritysesittelyn verran.
Tutustu Palvelut-osioomme.
”Etusivumme latausaika oli ennen 11,4 sekuntia. Nykyisillä sivuilla latausaika saatiin puristettua 1,8 sekuntiin. Nopeusoptimoinnin myötä PageSpeed-luokitus nousi F:stä A:han.”
Miksi WordPress-sivusto omalla teemalla?
Sivuston kehityksessä kiinnitimme erityishuomiota myös tekniseen suoriutumiseen. Teknisellä suoriutumisella tarkoitetaan nopeita latausaikoja sekä sivuston sopeutuvia ja tyylikkäitä asetteluja eri laitteilla eli responsiivisuutta. Tämä vaatii sen, että sivustolla ei ole turhaa koodia.
Ulkoasuteemoihin löytyy valmisteemoja, jotka ovat yleensä helppokäyttöisiä ja sisältävät paljon valmiita toimintoja. Huonona puolena niissä on koodin valtava määrä, joka jää useimmilla sivustoilla hyödyntämättä. Ylimääräinen koodi aiheuttaa latausaikojen pitkittymistä.
Pitkittyneet latausajat heikentävät esimerkiksi Google-näkyvyyttä. Algoritmit suosivat hakusanojen kannalta relevanttia sisältöä, mutta myös nopeasti latautuvia sivuja. Kuka enää 2020-luvulla malttaa odottaa sivuston latautumista?
Vaihdoimme sivustouudistuksen myötä myös palvelimen nopeampaan. Vaihdolla ja omalla koodauksella saimme nopeutettua sivustoa merkittävästi. Etusivumme latausaika oli ennen 11,4 sekuntia. Nykyisillä sivuilla latausaika saatiin puristettua 1,8 sekuntiin. Nopeusoptimoinnin myötä PageSpeed-luokitus nousi F:stä A:han.
Kuinka usein yrityksen verkkosivut pitää uudistaa?
Yrityksen verkkosivut kannattaa uudistaa muutaman vuoden välein. Hyvät ja ajantasaiset verkkosivut näyttävät tyylikkäiltä kaikilta laitteilta katseltuna, sivusto latautuu nopeasti ja kertoo houkuttelevasti yrityksestä ja sen tuotteista tai palveluista. Verkkosivu-uudistuksella voidaan parantaa käyttäjäkokemusta ja nostattaa sivusto hakukoneiden suosioon.
Sivustouudistus tulee tarpeelliseksi myös yrityksen elinkaaren edetessä. Yrityksen alkutaipaleelle toteutetut verkkosivut eivät yleensä palvele kasvuyrityksen tarpeita. Yrityksen kasvaessa ja laajentuessa tulee myös verkkosivujen kehittyä.
Verkkosivujen uudistus kokonaan tai osittain on ajankohtaista, jos:
- verkkosivut näyttävät vanhanaikaisilta
- verkkosivut eivät ole mobiiliystävälliset eli responsiiviset
- verkkosivut latautuvat liian hitaasti
- käyttäjäkokemus verkkosivuilla on huono
- verkkosivujen tietoturva ja teknologia on vanhanaikaista
- verkkosivut eivät nouse hakukoneiden hakutuloksissa
Verkkosivujen uudistus kokonaan tai osittain on myös paikallaan, jos:
- tekstisisällöt eivät kerro riittävästi tuotteista/palveluista ja asiakkaan saamista hyödyistä
- halutaan enemmän nykyaikaisia toiminnallisuuksia
- kilpailijoiden verkkosivut ovat houkuttelevammat
Mitä seuraavaksi? Oma verkkokauppa?
Yrityksen elinkaaren ollessa kasvuvaiheessa laajeneminen on väistämätöntä. Olemme luoneet oman, kustomoidun WordPress-teeman, joka todistetusti nipistää sivuston latausaikaa ja parantaa teknistä suoriutumista. Tätä tuotetta hyödynnetään jatkossa asiakkaidemme verkkosivujen toteutuksissa ja uudistuksissa. Miksi asiakkaiden pitäisi tyytyä vähempään kuin meidän?
Konseptoimme parhaillaan myös muita kehittämiämme tuotteita: digitaalinen laskuri eri tarpeisiin, verkkokauppakonsepti ja verkkosivujen teema kuuluvat pian valikoimaamme. On aika katsoa laatikon ulkopuolelle ja toteuttaa arvojemme mukaista luovaa hulluutta sekä lunastaa palvelulupauksemme uudesta näkökulmasta.
Aika uudistaa verkkosivut?
Haluatko yritykselle sivustokehitysprojektin tai kokonaan uudet sivut?
Tutustu verkkosivut-palveluumme.